Diabeteksen oireet – diabeteksen puhkeamista edeltävästä ajasta

Kuunnelma: Diabeteksen oireet. Lukija: Teija Vorlin

Lähestyn aihetta nyt pelkästään kakkostyypin diabeteksen näkövinkkelistä, koska
tätä porukkaa on tutkimusten mukaan Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä.
Diabeteksen tyyppejä on toki muitakin, mutta jätetään ne nyt taka-alalle, ja
keskitytään näiden 80% oireisiin. Näille diabeetikolle vastaus kysymykseen ”Millaisia
ovat diabeteksen oireet?” on viheliäinen, sillä niitä oireita ei välttämättä ole. Tai
oireita voi olla, mutta niitä on vaikea tunnistaa.


Pureudutaanpa paremmin asiaan. Se minkä vuoksi diabetes voi tuntua
oireettomalta, ja sanotaankin että kakkostyypin diabetesta sairastaa puoli miljoonaa
suomalaista oireettomana, niin ei olekaan ehkä ihan totta. Verensokeriarvoilla
nimittäin on sellainen viheliäinen taipumus hiipiä pikkuhiljaa ylöspäin. Eli oireita
kyllä tulee, mutta ne tulevat niin pikkuhiljaa, ettei niitä välttämättä huomata.
Elimistö nimittäin tottuu tähän vuosien mittaan hitaasti tapahtuvaan verensokerin
nousuun ja pian se huono ja väsähtänyt olo onkin uusi normaali olotila. Usein
diabeteksen ensioireina on väsymystä ja huonoa oloa.
No väsymystähän on kaikilla joskus. Huono yö takana, on työstressiä, lapset
valvottaa, kiireet painaa ja talokin pitäisi maalata. Vähemmästäkin sitä väsähtää, ja
on vetämätön olo. Viimeisenä ehkä mieleen tulee, että olisikohan minulla sokerit
koholla?


Asia johon suosittelen nyt kiinnittämään huomiota, on aterian jälkeinen väsymys.
Onko sellaista? Aterian jälkeinen väsymys on usein ensimmäinen merkki elimistön
sokeriaineenvaihdunnan häiriöstä. Elikkä, verensokerihan nousee sen vuoksi, kun
laitamme jotain hiilihydraattipitoista suuhumme. Sitten seuraava kysymys, onko
sinulle selkeää, mitä on ne hiilihydraatit? No käydäänpä vielä läpi, eli ne on, tottakai
kaikkea makeaa. Sokeri, karkit, limsat, mehut, kakut, pullat, keksit, eli kaikki mikä
maistuu niiiiin hyvälle. Tämä olikin varmasti ihan selkeä juttu kaikille, eli makeat
herkut nostaa verensokeria, eli eivät ole hyväksi, eivätkä tarpeellisia elimistön
toiminalle. Nopeiden hiilihydraattien syöminen tekee erityisen väsähtäneen ja
vetämättömän olon.


Tämän lisäksi moni muukin, ihan tavallinen perusruoka sisältää hiilihydraattia, eli
sitä ainetta, joka nostaa sitä verensokeria. Näitä ovat leivät, perunat, makaronit,
pastat, riisit, puurot, hedelmät, marjat ja maitotuotteet. Siis hetkinen, pitääkö
näitäkin kaikkia vältellä, koska ne nostaa verensokeria? No ei missään tapauksessa!
Diabeteshoitajana haluan nyt ehdottomasti tässä nostaa muutaman tärkeän asian
esille hiilihydraateista. Hiilihydraattipitoiset ruoka-aineet ovat meidän elimistölle
erittäin tärkeitä ravintoaineita, ja koko ruokavalion perusta. Hiilihydraateista on
tehty nykyruokavalion pahis ja ketodieettiä ihannoidaan. Toki ketoilu toimii -kaikki
mulle heti nyt- kuurina ja saadaan raflaavia kuvia keltaiseen lehdistöön, mutta
oikeasti ketotilasta kestää kropalla aikaa selvitä hyvin pitkään. Lisäksi yleensä kilot
tulevat korkojen kanssa takaisin. Näitä asiakkaita on vastaanotolla pilvin pimein.
Joten älä siis missään tapauksessa lopeta kaikkia hiilihydraattien syöntiä, koska siinä
on vaarana ajautua oikeasti vaaralliseen happomyrkytystilaan eli ketoasidoosiin.
Tärkeintä on kiinnittää huomiota hiilihydraattien laatuun ja määrään. Järkevä
hiilihydraattien karsinta sen sijaan on erittäin fiksua ja laaduntarkkailua kannattaa
tehdä jatkuvasti eli karsi pois makeat herkut ja jätä hyvät hiilarit ruokavalioon.

Se minkä takia kannattaa kiinnittää huomiota juuri aterian jälkeiseen väsymykseen,
on se, että se on hynin tyypillinen merkki heikentyneestä elimistön sokerin siedosta.
Tällöin elimistön oma säätely on rikki, ja verensokeri nousee aterian jälkeen liian
korkealle ja aiheuttaa väsymyksen.


Miten hoidat asiaa kuntoon? Yksinkertaisesti; syömällä säännöllisesti, jotta
annoskoko pysyy sopivana. Koska mitä enemmän suuhun menee hiilihydraattia, sitä
enemmän verensokeri nousee, ja sitä enemmän väsyttää. Kun ateriaväli pääsee liian
pitkäksi, niin verensokeri on jo niin alhaalla, että aivot huutaa mulle kaikki ruoka
tänne nyt ja heti. Aivot tarvitsee jatkuvasti glukoosia eli sokeria toimiakseen.
Syöksymme jääkaapille ja syömme siitä kahvankin mennessä, tai napostellaan
ruokaa laittaessa yhden ylimääräisen aterian kalorit. Tässä vaiheessa tahdon
voimalla ei ole mitään sijaa, aivot käskee ja niin sinä teet, ja aivot vielä palkitsee
sinut yltäkylläisesti hyvänolon hormoneilla kun olet totellut. Ja sitten maataan
sohvalla hiilarikoomassa, ja morkkiksessa siitä mitä tuli tehtyä, ja tämä sama
noidankehä pyörii yleensä päivästä toiseen. Koska ateriaväli oli venynyt, niin se
yleensä tarkoittaa, että päivällä ollaan skippailtu syömisiä. Kropalla menee sitten
koko ilta napostelulla paikkaillessa tätä tilannetta.


Nyt kysynkin sinulta tämän diabeettisen seurakunnan läsnä ollessa, tahdotko sinä
katkaista tämän kierteen? Diabeteshoitajan minulla pyörii vain päässä että ”pliis,

pliis tahdo!” Koska minä en voi päättää sinun puolesta, täytyy itse haluta tehdä
muutoksia.
Sitten kun sinä sanot; TAHDON! Mahtavaa, tässä vaiheessa minun sisäinen
diabeteshoitaja pitää pienet bileet, kun ollaan oikeasti valmiita tekemään töitä
elämäntapamuutoksen eteen. Koska kuten avioliitossa alkuhuuman jälkeen pitää
oikeasti tehdä töitä, että liitto pysyy kasassa. (Nimimerkillä 16 vuotta naimisissa)
No niin, eli nyt kun haluat oikeasti tehdä töitä hyvinvoinnin eteen, niin palataanpa
ongelman alkulähteelle eli väsymykseen, jonka aiheutti iso hiilihydraattimäärä, jonka
aiheutti liian iso annoskoko ja vääränlaiset ruoka-aineet lautasella, jonka aiheutti
liian pitkä ateriaväli. Sinä olet oman arkesi herra, miten sinä lähtisit korjaamaan
tilannetta?


Suosittelisin lämpimästi syömään aamupalan. Jos sinulle ei aamupala maistu, etkä
pysty syömään aamulla, niin tämä on yleensä merkki siitä, että illalla on syöty liian
vankasti tai liian tiheästi. Kokeile pari viikkoa aamupalaa, ja jos tökkii edelleen ja
vointi on mennyt huonompaan ja olet entistä väsyneempi, niin täytyy muuttaa taas
jotain. Jos olet umpikujassa, niin varaa meidän diabeteshoitajan etävastaanotolle
aika, niin katsotaan yhdessä mitä alettaisiin asialle tekemään.


Palataanpa siihen aamupalaan. Aamulla olisi hyvä syödä jotain kuitupitoista ja
proteiinipitoista. Meidän suomalaisten aamupalat tuppaa hyvin usein olemaan aika
hiilihydraattipitoisia, puuroa, muroja, leipää.. Eikä näissä sinänsä mitään huonoa ole,
mutta lisäisin kuitua (kaupan jauhohyllystä saa hyviä kuitulisiä esim.
pellavansiemenrouhetta, ja kaiken maailman leseitä, ja on täysin makukasia mistä
tykkäät, niin käytä sitä). Heitä kuitulisää puuron tai jogurtin sekaan. Proteiinia saat
vaikka kananmunasta tai raejuustosta, ne voit heittää puuron sekaan. Joku ajattelee,
että hirveetä vatkulia, ja tuosta tulee yök, mutta ajatuksen tasolla näinkin voi tehdä.
Näin minäkin ajattelin ensin, mutta nykyään heitän muumikuppiin vettä,
minuuttipuurohiutaleet, kauraleseitä vähän kuitulisäksi, ja kananmunan, vähän
vatkaan ja sitte mikroon. Raejuusto ja marjat päälle, avot, tällä setillä pärjää ihan
helposti lounaaseen.


Mitä nämä eri vaihtoehdot tekevät verensokerille? Puuro nostaa verensokeria, eli
jos tässä aamupalassa olisi pelkkä puuro, eli pelkkää hiilihydraattia, niin verensokerit
nousisivat lujaa ylös ja tulisivat lujaa alas, mutta kuitu ja proteiini hidastaa
verensokerin nousua ja niittää pahinta verensokerihuippua, eli just sitä huonoa oloa
aiheuttavaa nopeaa nousua ja laskua ei tule. Kun verensokeri pysyy tasaisena
pitkään, se pitää nälän tunteen loitolla.

Kysymys: Mistä luulet nälän tunteen johtuvan? Vinkkejä kropan toiminasta sait jo
aiemmin, siinä esimerkissä, jossa purtiin jääkaapin kahvaa. Aivan oikein, eli nälän
tunne tulee siitä, kun verensokeri laskee matalalle, ja aivot alkaa herätellä, että nyt
olisi aika syödä. Tämä ei toki tarkoita sitä, että oltaisiin jatkuvasti jääkaapilla. Tässä
täytyy osata eritellä taas mieliteot ja elimistön oikeat nälkäviestit. Meidän Terve
Päivä -palvelussa saat vinkkejä näiden viestien erotteluun.
Lähdetäänpä nyt kääntämään se viheliäinen noidankehä hyvinvointia ruokkivaksi
ringiksi.


Eli kun syödään säännöllisesti ja oikeita ruokavalintoja, niin aivojen nälkäviestit
pysyvät kurissa, ja tämä pitää verensokeriarvot hyvällä mallilla ja väsymys helpottaa.
Tämä vaatii ennen kaikkea suunnitelmallisuutta ja uuden oppimista.
Noniin, nyt olisi kahlattu kakkostyypin diabeteksen ensimmäinen oire läpi, eli
väsymys, ja kuinka sitä voit arjessa selättää.


Hyvin usein törmään vastaanotolla yhteen hartaaseen pyyntöön, kun ollaan
tilanteessa, että kakkostyypin diabetes on jo puhjennut ja lääkitystä ollaan
aloittelemassa. Potilas usein pyytää, että eikö voitaisi vielä katsoa vähän aikaa.
”Voisin muokata ruokavaliota ja lupaan liikkua enemmän”. Hyvin usein, kun
katsotaan aiempia verikoetuloksia, niin siellä nähdään jo merkit koholla olevista
arvoista usein vuosia vuosia aiemmin. Silloin potilas sanoo, että miksi kukaan ei
sanonut mitään, olisipa tuolloin joku kertonut minulle, ja oikeasti herättänyt siihen
mitä tuleman pitää. Kyllähän luultavasti on sanottu, että sulla on nyt vähän sokerit
koholla, että kannattaa tarkkailla sokeristen syömistä, mutta hyvin usein se ohjeistus
ja tuki jää siihen. Sitten seuraavissa labroissa ollaankin jo siinä pisteessä, että
diabeteksen lääkehoito on pakko aloittaa, ei valitettavasti voida enää seurailla.
Tässäkään vaiheessa ei kannata heittää kirvestä kaivoon, vaan lääkkeistä voi kyllä
päästä eroon ja me DiabetesSarassa voidaan auttaa sinua!

Jos vastasit aiemmin tahdon, mutta luotettava partneri puuttuu, niin meillä on
asiantuntijahoitajat sinulle tukena. Muutoksia ja uuden oppimista nyt tarvitaan tälle
loppuelämän mittaiselle matkalle, jossa tulee olemaan vasta ja myötämäkiä.
Saat elämäntapamuutoksen tueksi myös Terve päivä palvelun. Palvelun avulla ja
hoitajan tuella voit saavuttaa lisää terveitä päiviä loppuelämäksesi. Palvelu on
diabeteshoitajien, ravitsemusterapeuttien, psykoterapeuttien ja lääkäreiden
yhdessä kehittämä elintapahoidon palvelu, jossa kuurit ja poppakonstit heitetään
romukoppaan, ja lähdetään oikeasti pohtimaan muutoksen pysyvyyttä pitkällä
aikavälillä. Palvelu ja hoitajan henkilökohtainen ohjaus auttavat sinua arkipäiväisten,
mutta kuitenkin niin haasteellisten elämäntapa-asioiden kanssa.

Jos sinusta tuntuu, että sinulla olisi tällaisia diabeteksen oireita tai jos joku lääkäri on
joskus sanonut, että sinulla on sokerit koholla, tai jos toiveissa olisi päästä
vähentämään diabeteslääkitystä, niin nyt on kreivin aika tarttua toimeen. Varaa aika
diabeteshoitajan etävastaanotolle tästä. Käydään sinun
tilannettasi läpi, tehdään yhdessä suunnitelma ja pyöräytetään vointisi paremmaksi!